Sadan vuoden yksinäisyys, joopa joo.

Siitä on kohta kaks vuotta ko meikä on viimeksi
seurustellu jonku kans.
Oon miettiny et mistä tämä johtuu.
Johtuuko se siitä, että J:n kans kävi huonosti.
Johtuuko se siitä, että ennen J:tä oli T, jonka
kans kävi myös huonosti. Vai siitä, että J:n jälkeen
kyllä ihastuin S:n ja senki kans kävi huonosti.
Suurten Pettymysten Sarja.

No, niin tai näin. Kaks vuotta.
Se on meikäksi aika paljon.
Tosin oon vähän oppinukki oottaan sitä tunnetta,
koska meikää hämää se, että ihastun niin helposti
ja sit taas kyllästyn vielä helpommin.

Ajattelin et talvisodan jälkeen meikä vois pyrkiä
siihen, että harrastan seksiä vain silloin kun se
tunne on siellä olemassa. Koska siitä ilman sitä
katoaa kaikki järki ja se on täyttä paskaa, joka
vaan vituttaa aamulla. Jos tässä heikko liha
vähän vahvistuis nyt. Tosin ei meikä kyllä niin
lorttokaan ole, ei tässä niin paljon kaatoja ole ollut
tällekään vuodelle. Ehkä oon sit tajunnu myös tämän.
Oppia ikä kaikki. Että miksi sitä tekee elämästä itelleen
niin vaikeaa, jos voi vaan elää ihmisiksi.
Tajuais asioiden arvon.

xoxo Kenraali K