Haavoittunut

Tätä on ees nii vaikea kirjottaa.

Panin Poikaa. Nyt sattuu. Vitusti.
Mulla ei ees sanat riitä että miten
kertoa miltä minusta tuntuu.
Kaikki jotka tuntee tietää että meikä
ei harrasta yhenillanjuttuja.

Jos nyt rupeette syyllistämään nii ei kiitos.
Mulla on nii paska olo että en tunne itteäni
ees ihmiseksi.

Helppoa. Jotenki asiat vaa lipsahti sille tolalle.

Pyhätpäätökset ja PASKAN MARJAT!
Meikä oli nii vahva ja pakkeja sateli.
Tunsin että ei saatana en tarvi kettään enkä
mittään ja nyt oon tässä tilanteessa.

Oon vaan morkkistellu koko päivän
ja miettiny että MITÄ VITTUA TAPAHTU.

Oli nii helppoa. Sama iho ja sama poika.
Helppo luisua vanhoihin juttuihin.
Mullahan on aina ollu tämä vanha suola homma.
Seksin jälkeen teki mieli itkeä koska oli ollu
nii vitun ikävä. En olis ikinä uskonu että
tuun päätymään samaan tilanteeseen.
Samat kaikki luut. Tuttua ja rakasta.

Miten se on menny näin. Mutta jos olen
päässyt yli Okranvärisestäpojasta
minkään ei pitäis tuntua miltään.

Joku aika sitte kuulin yhen jutun joka
romautti meikät ihan totaalisesti.
Hetkeksi tuudittauduin jo siihen uskoon
että kaikki asiat voi korjata ja jotenki
että rakkaus riittää. Mutta ei saatana.

Aamulla hämmentyneenä kotiin kävellessäni
en tunnistanu itteäni. Eniten satuttaa se, että
luulin että oisin tärkeä. Että olen sittekki
sen arvonen että minua voi rakastaa.

Mulla ahistaa nii pahasti että tuntuu että
en saa edes henkeä. Itseasiassa itken ihan vitusti
nytki. Muutenki semmonen elämäntilanne,
että mieshommat ois parempi jättää muille.

Ja kaikista paskinta on se että oon ite
järjestäny itteni tähän tilanteeseen.
En voi syyttää kettään muutako itteä.

Olen viime yönä kussu mun talvisodan tarkotuksen.
Mun pittää miettiä olenko enää edes hyväksytty sotilaaksi.

Meikä on rintamakarkuri.