tiistai 20. tammikuuta 2009
sunnuntai 18. tammikuuta 2009
En tiedä miksi matelin
Perjantain perinteiset rommikännit. Tasan kuukausi.
Ja en edes tiedä miksi matelin,
vielä vähemmän muistan,
että mitä sanelin.
Oi voi.
En pyytänyt anteeksi, en sanonut enää mitään.
Jos selväksi tekeminen on selväksi tekemättömyys
niin sekin lienee jo vastaus itsessään?
Katottiin just Sinkkuelämää-leffa. Mulle oli uusinta.
Mutta vasta nyt tajusin, että Mr. Big on marjanpoimija.
Ja vain leffoissa ne voi ryhdistäytyä.
xoxo Kenraali K, joka valaistuu hiljalleen
Tunnisteet:
marjanpoimija,
rommikännit,
sinkkuelämää
terveisiä sotasairaalasta
luulin olevani ainoa tästäki porukasta jolla on
vahva taistelumoraali ja tiukka roti, mutta
toisin kävi. pe-la yönä jouduin talvisodan
ensimmäiseen lähitaisteluun, jossa vihollinen otti
selkeän voiton. tämä sotilas ei ees vastustellut.
sanottakoon kuitenkin, että vammat ovat vähäisiä,
koska kyseessä ei ollut minkään epämääräisen
suhteen uudelleenlämmittely, vaan kesähoidon revanssi,
jonka tarkoitus oli todistaa allekirjoittaneelle,
miksi talvisota kannattaa.
tätä kirjoittaessani olen jo linkuttamassa takaisin
rintamalle, suoraan etulinjaan.
toivottavasti muiden kisakunto on vähän korkeampi!
-sideharsoinen everstiluutnantti zen

keskiviikko 14. tammikuuta 2009
Kysyn vaan
Missä se on?
ZEN.
Minulla se on hukassa.
Mitään ei tapahdu.
Vaikka elämä on yks sekasotku.
Se
liha
luut
veri
iho
sielu
joita himoitsen
on yhä
saavuttamattomissa.
xoxo Kenraali K, Greyn anatomia ja laatikko suklaata.
ZEN.
Minulla se on hukassa.
Mitään ei tapahdu.
Vaikka elämä on yks sekasotku.
Se
liha
luut
veri
iho
sielu
joita himoitsen
on yhä
saavuttamattomissa.
xoxo Kenraali K, Greyn anatomia ja laatikko suklaata.
perjantai 2. tammikuuta 2009
Tappiomielialassa ryventää
Uusi vuosi ja vanhat kujeet.
Enkä tiiä missä oon ja kuka oon ja mitä täällä teen.
Ja juuri tästä olotilasta piti päästä eroon sodassa.
Kaikki on niin turhaa.
No joo, voin mennä kahtoon peiliin, siellä se heikkous asuu.
xoxo väsynyt ja turhautunut Kenraali K

tappiomieliala,
turhuuden rovio,
uusi vuosi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)