tj virallisten lähteiden mukaan 3
ja siltä tuntuukin; vanhat pakkomielteet
alkavat nostaa päätään, kummitukset vetävät
kaavut niskaansa ja palaavat kylille taas..
hra x on ilmeisesti vapaalla jalalla.
voi vittu.
sen lisäksi vielä lauantaina tapahtui kauan
peljätty kohtaaminen varajeesuksen kanssa, mutta
siinä ei ole oikeastaan mitään mainitsemisen
arvoista. toista meistä ilmeisesti vanha
suola janotti, enkä se ollut minä.
minua ei virallisesti kiinnostanut vittujakaan.
tai no, myönnetään - kusipäisessä "voisin rikkoa
parisuhteesi, paskasäkki"-mielessä kyllä
kiinnosti, mutta mitään ei tapahtunut.
ja sehän se pelottavinta onkin.
paskasäkeistä viimeisin ei heivauta, mutta
selkärangaton nilviäinen vuosien takaa
kiinnostaa ihan liikaa.
viikko sitten se alkoi juttelemaan mulle mesessä,
ihan puskista, out of the fucking blue.
note to self: älä poista meseblokkeja kännissä.
ja siitä asti se on kummitellut.
tänään sitten kuulin mitä kuulinkin ja
voihan vittu jätkät, että on pakka sekaisin
varsinkin uhkaavasti lähestyvän tornio-reissun takia.
suurnilkit, tosiaan..
joten jatkosota lienee tosiaan tarpeellinen.
mutta sekin alkaa vasta juhannuksena.
sissisota, anyone?
tiistai, 10. maaliskuuta 2009
tiistai, 3. maaliskuuta 2009
500
Maaliskuun 15. eli talvisodan loppumispäivänä
olen himoinnut tätä yhtä ja samaa miestä
sen viisisataa päivää, tasan.
Laskin sen viime yönä.
Oiskohan deadlinen paikka?
xoxo Kenraali K
olen himoinnut tätä yhtä ja samaa miestä
sen viisisataa päivää, tasan.
Laskin sen viime yönä.
Oiskohan deadlinen paikka?
xoxo Kenraali K
maanantai, 23. helmikuuta 2009
Hmm
Täällä ollaan.
Ainaski meikä on ollu selibaatissa tämän ajan.
Muuten onnistuminen vähän niin ja näin.
Mielenrauhaa häiritsee sama mies aina vaan.
Ehkä saamme joskus ratkaisuja...
xoxo Kenraali K
Ainaski meikä on ollu selibaatissa tämän ajan.
Muuten onnistuminen vähän niin ja näin.
Mielenrauhaa häiritsee sama mies aina vaan.
Ehkä saamme joskus ratkaisuja...
xoxo Kenraali K
torstai, 19. helmikuuta 2009
hiljaista, kyllä, edelleen lakossa,
kyllä.
eilettäin olisin saanut seksiä,
en huolinut, vaikka ehdotus olikin huolellisesti
ja selvinpäin muotoiltu, liki "casual",
muttei missään nimessä kausaalinen, "heh heh".
jatkosotaan ollaan menossa, luulen.
ihmissuhteita ei ole enkä niitä halua,
ellen sitten illuusiomielessä,
että olisi jotain kirjoitettavaa.
kuolleet ja menneet miehet riittävät
muistojälkineen siihen hommaan paremmin kuin hyvin.
ei muuta, jatkakaa.
everstiluutnantti zen
kyllä.
eilettäin olisin saanut seksiä,
en huolinut, vaikka ehdotus olikin huolellisesti
ja selvinpäin muotoiltu, liki "casual",
muttei missään nimessä kausaalinen, "heh heh".
jatkosotaan ollaan menossa, luulen.
ihmissuhteita ei ole enkä niitä halua,
ellen sitten illuusiomielessä,
että olisi jotain kirjoitettavaa.
kuolleet ja menneet miehet riittävät
muistojälkineen siihen hommaan paremmin kuin hyvin.
ei muuta, jatkakaa.
everstiluutnantti zen
Tunnisteet:
seksi,
terveet miehettömät elämäntavat,
tulikoe,
zen
sunnuntai, 15. helmikuuta 2009
Joo. On kokenu tämä meidän blogi tietynlaisen hiljetymisen. Lieneekö jäsenet sortuneet vai onko tilanne todella niin zen, ettei miehille/tilittämiselle ole tarvetta? Itse väitän olevani zen. Äärimmäisen zen, itseasiassa, kun kyse on parisuhdeasioista. Ei ole tarvetta. Vanhasta on päästy eroon ja uutta ei oikeastaan edes odota. Surullistako? En tiedä.
En tunne tarvetta. Olen tyytyväinen omaan tilanteeseeni ja hyvä niin. Luovun yleislakosta sitten kun oikeasti siltä tuntuu. Kaunis ilma ulkona. Meikä taitaa lähteä kävelylle. Suosittelen lämpimästi. :)
j. a. juvani
En tunne tarvetta. Olen tyytyväinen omaan tilanteeseeni ja hyvä niin. Luovun yleislakosta sitten kun oikeasti siltä tuntuu. Kaunis ilma ulkona. Meikä taitaa lähteä kävelylle. Suosittelen lämpimästi. :)
j. a. juvani
tiistai, 20. tammikuuta 2009
sunnuntai, 18. tammikuuta 2009
En tiedä miksi matelin
Perjantain perinteiset rommikännit. Tasan kuukausi.
Ja en edes tiedä miksi matelin,
vielä vähemmän muistan,
että mitä sanelin.
Oi voi.
En pyytänyt anteeksi, en sanonut enää mitään.
Jos selväksi tekeminen on selväksi tekemättömyys
niin sekin lienee jo vastaus itsessään?
Katottiin just Sinkkuelämää-leffa. Mulle oli uusinta.
Mutta vasta nyt tajusin, että Mr. Big on marjanpoimija.
Ja vain leffoissa ne voi ryhdistäytyä.
xoxo Kenraali K, joka valaistuu hiljalleen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)